Saksalaiset hoitajaopiskelijat työharjoittelussa Folkhälsanilla - Folkhälsan
12 helmikuuta 2020

Saksalaiset hoitajaopiskelijat työharjoittelussa Folkhälsanilla

Neljä saksalaisen Johanniter-Akademien sairaanhoitajaopiskelijaa on hiljattain suorittanut kahden viikon harjoittelujakson Folkhälsanilla. Harjoittelijavierailu on seurausta Folkhälsanin johtoryhmän vierailusta kesällä 2018 Berliinin Die Johanniter järjestön luona, joka on saksalainen, monilla tavoin Folkhälsania muistuttava kolmannen sektorin toimija.

– Harjoittelusta kiinnostuneita oli paljon, ja heistä neljä valittiin osallistumaan harjoitteluvierailuun. Saksalaiset opiskelijat viettivät tammikuussa kaksi viikkoa Folkählsanin Seniorhemmet ja Brummerska hemmet -palvelukodeissa, Folkhälsanin palvelutuotantoyhtiö Folkhälsan Välfärdin kehitysjohtaja Christina Söderberg kertoo.

Vierailu tapahtui Erasmus Plus -ohjelman puitteissa talven 2019 hakujaksolla. Kaikkien Johanniter-Akademien sairaanhoitajaopiskelijoiden pitää viettää kaksi viikkoa ulkomailla osana opintojaan.

– Pohjoismaat ovat houkutteleva alue opiskelijoille harjoittelun suorittamiseen. Tavoitteena on, että harjoittelijat saavat kokemusta sellaisessa maassa oleskelemisesta, jonka kieltä he eivät osaa, sekä siitä, että heitä ohjataan kommunikoimaan muilla tavoin kuin kielen avulla. Lisäksi tavoitteena on saada kokemusta siitä, miten asioita tehdään muissa maissa sekä parantaa opiskelijoiden itseluottamusta, Söderberg kertoo.

Brummerska hemmetin yksikönpäällikön Christel Harjanteen mielestä saksalaisten harjoittelijoiden kanssa vietetty aika oli palkitsevaa.

– Huomasin, kuinka paljon saksan ja ruotsin kielet muistuttavat toisiaan. Kielimuuri oli kyllä tietyssä määrin olemassa, mutta huumorin auttoi pärjäämään.

Harjanne kertoo, että harjoittelijat olivat luonteeltaan positiivisia ja työskentelivät sekä muistihäiriöistä kärsivien potilaiden osastolla että palvelukodissa.

– Ryhmäkodissa asuvat eläkeläiset eivät reagoineet heihin mitenkään erityisesti; ilmeisesti he kokivat saavansa saksalaisilta harjoittelijoita niin hyvää hoitoa. Palvelukodeissamme asuvat eläkeläiset olivat hyvin uteliaita ja iloisia päästessään tapaamaan ulkomaalaisia vieraitamme.

Christel Harjanteen mielestä oli myös hyvä, että Folkhälsanin henkilökunta pääsi kuulemaan siitä, miten hoiva-alan asiat on järjestetty kotimaan ulkopuolella.

 –  Sijaisten löytämiseen, työssä jaksamiseen, oman osaamisen kehittämiseen ja hoiva-alaan yleisesti liittyvät haasteet ovat yhteisiä. Niiden lisäksi meille oli yhteistä myös palo hoivan tarjoamiseen sekä se, että haasteista huolimatta viihdymme työssämme, hän sanoo.

Kuva: Celina Marr (vas.), Josephine Lamm, Beate Schütz (opettaja), Sylke Kreft, Vanessa Kubis.

Annamaria Eysler on Folkhälsanin palveluntuotantoyhtiön sijaiskoordinaattori. Hän huolehti käytännön järjestelyistä sekä yhteydenpidosta Johanniter-Akademien opettajiin ja johtajiin. Hän kertoo, että Seniorhemmetissä työskentelevä sairaanhoitaja oli antanut arvoa sille, että oli saanut harjoittelijoiden kautta kuvan saksalaisesta terveydenhoitojärjestelmästä.

Saksalaiset harjoittelijat kertoivat Eyslerille, että saksassa on epätavallista, että ryhmäkodeissa työskentelee sairaanhoitajia. Sen sijaan kaikissa hoitokodeissa työskentelee vakituisessa työsuhteessa lääkäreitä, joilla on lääketieteellinen hoitovastuu ja jotka huolehtivat osasta niitä tehtäviä, jotka suomessa ovat sairaanhoitajien vastuulla. Saksassa sairaanhoitajan koulutus on ammattikoulutasoista.

– Tämä varmasti selittää ainakin osin sen, miksi vastuunjako on niin erilainen, Eysler sanoo.

Johanniter-Akademien harjoittelijat vierailivat myös Prakticum-ammattioppilaitoksessa keskustelemassa Suomen ja Saksan koulutusjärjestelmien eroista Prakticumin lähihoitajaopiskelijoiden kanssa.

Saksalaiset harjoittelijat kertoivat, että lähihoitajakoulutus alkaa Saksassa vuoden 2020 syksyllä. Suomessa vierailleet harjoittelijat valmistuvat ammattikoulutasoisten opintojensa päätteeksi geronomeiksi (vanhustenhoitajiksi), mutta tulevaisuudessa tätä ammattinimikettä ei enää käytetä. Tulevaisuudessa saksalaiset lähihoitajat eivät ole päteviä työskentelemään lastentarhoissa, mutta kylläkin pediatrisina sairaanhoitajina lastensairaaloissa.

Saksalaisten harjoittelijoiden mielestä oli harmi, ettei vanhustenhoitajan koulutusta, jonka he suorittavat, tarjota tulevaisuudessa.

 – Suomalaiset lähihoitajaopiskelijat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että erikoistuminen tapahtuu myöhemmin, Eysler kertoo.

Yleisesti ottaen saksalaisten harjoittelijoiden palaute ajastaan Folkhälsanilla oli positiivista.

 – Niin henkilökunnalla ja harjoittelijoilla kuin hoitokotien asukkaillakin oli silmät kyynelissä. Vakituinen henkilökunta nimitti harjoittelijoita ”läheisiksi kollegoiksi”, Eysler kertoo.

Ainakin kahdessa tapauksessa harjoittelijat opettivat vakituiselle henkilökunnalle jotain, mitä nämä eivät osanneet tai mikä ei ollut tavanomaista Suomessa.

– Samoin he palaavat Saksaan uusien ideoiden ja hoitokäytäntöjen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuurinen ja ammatillinen vaihto toimi!

Kuva: Kehitysjohtaja Christina Söderberg, sijaiskoordinaattori Annamaria Eysler, yksikönpäälliköt Sonja Johansson (Seniorhemmet) ja Christel Harjanne (Brummerska hemmet). Kaikki työskentelevät Folkhälsanin palvelutuotantoyhtiössä Folkhälsan Välfärdissä.

Annamaria Eysler toimi saksalaisten harjoittelijoiden yhteyshenkilönä heidän vierailunsa aikana. Harjoittelijat ehtivät myös vierailemaan lautalla Tukholmassa.

Hoiva-alan vaihtojen lisäksi Folkhälsanilla ja saksalaisella Die Johanniter -järjestöllä on suunnitelmissa myös muun tyyppistä henkilökuntavaihtoa muiden yksiköiden ja osastojen välillä.

Kuva: Johanniitit halusivat kirjoittaa ruotsinkielisen tervehdyksen kiitokseksi vierailusta ja saivat apua kääntämisessä.

Kuva alla: Sekä Folkhälsanilla että johanniiteilla on omat kahvimukit. Kuva symboloi organisaatioiden välistä yhteistyötä.