Vahvaa panostusta estejuoksukilpailuihin - Folkhälsan
05 marraskuuta 2018

Vahvaa panostusta estejuoksukilpailuihin

Estejuoksukilpailu Toughest palaa Suomeen vuonna 2019. Tapahtuma järjestetään Suomessa ensi vuonna kaksi kertaa: 25.5.-26.5. Espoossa ja 17.8.-18.8. Vöyrissä.

Viimevuotinen tapahtuma oli erittäin onnistunut, ja nyt Folkhälsan ja Toughest ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen seuraavan kahden vuoden osalta. 

– Panostamme tapahtumiin nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Toivomme, että yhä useammat löytävät lajin ja osallistuvat tapahtumiin, sanoo Toughestin Suomen projektipäällikkö ja Folkhälsanin urheilutuottaja Joakim Träskelin.

Suomen ensimmäinen Toughest-tapahtuma järjestettiin tänä vuonna, ja se keräsi runsaat 1000 osallistujaa.
– Toughest on yksi maailman tunnetuimmista estejuoksukilpailujen järjestäjistä. Alan riippumaton verkkopalvelu Mud Run Guide on valinnut Toughestin ”Euroopan parhaaksi estejuoksukiertueeksi ja konseptiksi”.

Pääkilpailu molempina lauantaipäivinä on noin 8 kilometrin mittainen, ja reitillä on yli 40 estettä.
– Kisan konseptiin kuuluvat ”fast lane”, ”normal lane" sekä sakkokierrokset
hajottavat kisaryhmiä niin, että radan esteitä voi suorittaa omien kykyjensä mukaan. Pääkilpailussa voi valita otetaanko suorituksesta aikaa vai edetäänkö radalla ilman ajanottoa, sanoo Träskelin.

Kisaan ilman ajanottoa osallistujat kuuluvat Fun Run -sarjaan, jossa voi vapaasti valita millä tavalla radalla edetään. Fun Run -sarjassa ei ole myöskään sakkokierroksia.

– Aikaa vastaan kilpailtaessa joutuu sakkokierrokselle, jos ei suoriudu esteestä. Toughest toimii samalla jokaisessa ikäluokassa MM-kisojen karsintakilpailuna. Kisassa on Eliittisarja ja myös Elite Challenge -sarja Eliittisarjaan pyrkiville kisaajille.


Alle 18-vuotiailla pääkilpailuun osallistujilla tulee olla huoltajan lupa kilpailemiseen. Lauantain pääkilpailun lisäksi sunnuntaina järjestetään perhekilpailu.

– Toughest on ylpeä perhekilpailusta ja pitää sitä maailman parhaana konseptina 7-13-vuotiaille lapsille. Perhekilpailun rata on noin kahden kilometrin mittainen, ja siinä on yli 20 hauskaa ja haastavaa estettä.

Perhekilpailussa joukkueeseen pitää kuulua vähintään yksi lasten turvallisuudesta vastaava aikuinen. Perhekilpailun esteet rakennetaan erikseen lapsille sopiviksi. Monissa perhekilpailun esteissä on tarjolla erilaisia vaikeustasoja aivan kuten pääkilpailussakin.


Folkhälsan perustaa harjoitusryhmiä Vaasaan, Pietarsaareen, Mustasaareen ja Vöyriin niille, jotka haluavat harjoitella erityisesti Toughestia varten. Ryhmät aloittavat toimintansa huhtikuussa.
– Koulutimme viime vuonna viisi personal traineria Toughest-ohjaajiksi, ja he myös vetävät harjoitusryhmiä Pohjanmaalla. Harjoittelu on monipuolista ja hauskaa, ja se valmistaa osallistujat hyvään iskuun estejuoksukilpailua varten, kertoo Joakim Träskelin.

Norrvallan kuntoradan ympäristöön on jo aiemmin rakennettu paljon esteitä.
– Kevään aikana pyrimme panostamaan sekä esteiden että crossfit-tyyppisten harjoittelupaikkojen parantamiseen radan ympäristössä.

Norrvalla profiloituu vahvasti OCR:n eli estejuoksun harjoituskeskukseksi. Vöyrin Toughest-tapahtuma järjestetään Norrvallan urheiluopiston ympäristössä.

– Vöyrin radalle on ominaista runsaat metsäreitit, tekninen juokseminen ja hyvin nopea rata.

Espoon Toughest-tapahtuma järjestetään Solvallan urheiluopiston läheisyydessä.
– Solvallan radalle on ominaista kauniit maisemat ja luonto, suuret korkeuserot sekä hienot vesistöt.

Molemmat radat ovat yleisöystävällisiä, ja monet suurimmista ja mielenkiintoisimmista esteistä sijaitsevat tekonurmikentällä sijaitsevien maali- ja lähtöalueiden läheisyydessä.

Folkhälsanin oma Valhalla OCR tekee paluun 6.4. Valhalla OCR on estejuoksukilpailu 1-4-henkisille joukkueille. Kisassa on kilpa- ja kuntoilusarjat sekä juniorisarja 8-16-vuotiaille. Valhalla OCR:ään mahtuu korkeintaan 100 joukkuetta, joten ilmoita itsesi ja joukkueesi ajoissa mukaan.


Estejuoksukilpailu on englanniksi OCR (Obstacle Course Race), ja se on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti yksi nopeimmin kasvavista lajeista. Toughestilla on Pohjoismaiden suurin verkkoharjoitusfoorumi, ja Facebook on valinnut sen Business Success Caseksi 1-2 miljoonalla viikoittaisella kävijällään.

– Lajin harrastajien määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Harrastajia on tällä hetkellä Euroopassa kaksi miljoonaa ja Yhdysvalloissa neljä miljoonaa.

Toughest-tapahtumapaikkoja vuonna 2019 ovat myös Malmö, Tukholma, Uumaja, Oslo, Göteborg ja Kööpenhamina.

Valhalla OCR 6.4. Norrvalla, Vöyri
Toughest 25.-26.5 Solvalla, Espoo
Toughest 17.-18.8, Norrvalla, Vöyri

Yhteyshenkilöt: 

Puh. +358 50 585 0782, joakim.traskelin@folkhalsan.fi
Puh. +358 44 7578 885, mats.almqvist@folkhalsan.fi

Ennakkoon ilmoittautuminen: Pre-registration
Promovideo Toughest

https://www.folkhalsan.fi/fi/urheilu/