Nyt istutetaan - Folkhälsan
25 huhtikuuta 2017

Nyt istutetaan

Suomen 100-vuotisjuhlien ja tämän vuoden Vappukukkakampanjan siivittämänä Folkhälsan järjestää huhti-toukokuussa tapahtumia palvelutaloillaan. Ideana on, että aikuiset ja lapset istuttavat yhdessä sinivalkoisia kukkia kukkapenkkeihin ja ruukkuihin sekä samalla nauttivat iloisesta ohjelmasta ja aktiviteeteistä.

Helsingissä Hoplaxskolan Munksnäs-enheten -koulun 4 A:n ja 4 B:n oppilaat istuttivat sinivalkoisia orvokkeja kukkalaatikoihin Senioritalon pihalle. 

Vaasatalon ulkopuolelle Folkhälsanin päiväkodin lapset ja seniorit istuttivat viime maanantaina kukkia kukkapenkkiin ja ruukkuihin. Aamulla istutusten alkaessa oli monta astetta pakkasta, mutta kun lapset kävelivät paikalle niin samalla myös aurinko tuli pilvien takaa esiin, ja päivästä tulikin oikein lämmin ja sopiva kukkien istutukseen.

Senioritalon tapahtumassa oli myös liikkumisrata kukkia istuttaville koululaisille. Tässä Vera Moring ja Krista Lindberg harjoittelevat tasapainoilua.

Tämä vanhemmista, lapsista ja ikäihmisistä koostuva ryhmä istuttivat kukkia senioritalon ulkopuolelle Närpiössä 3.5.

Pääkuva: Iris Sahlstedt ja Ebba Holmberg istutuspuuhissa Folkhälsanin Senioritalon luona Helsingin Ruskeasuolla.