Fysioterapia

Fysioterapiaa nuorille

Tavoitteenamme on parantaa tai ylläpitää fyysistä toimintakykyäsi. Keskitymme toimintoihin, jotka ovat tärkeitä ja mielekkäitä arkielämäsi kannalta.

Yhteystiedot

    • Åsa Lindroos-Lönnbäck

      Yksikön johtaja, Pietarsaari ja Vaasa

    • puh:
      044 066 5649

    • Yksiköstä vastaavana työntekijänä minun tehtäväni on varmistaa, että asiakkaat saavat meillä parasta mahdollista kuntoutusta. Tarjoamme Östanlidissa korkeatasoista kuntoutusta ja kehitämme toimintaa jatkuvasti. Toimintamme on asiakaslähtöistä ja haluamme kaikin tavoin varmistaa, että asiakkailla on asiat hyvin ja he viihtyvät meillä. On äärimmäisen arvokasta päästä jakamaan asiakkaiden ja terapeuttien ilon hetkiä. Tätä arvostan arjen työssä todella paljon. Työhyvinvointi on meille tärkeää ja keskustelemme asioista ja niiden mahdollisista ratkaisuista paljon yhdessä. Johtaessani toimintaa pyrin näkemään asioiden myönteiset puolet ja helpottamaan kollegoiden työtä parhaani mukaan. Työskentelin ennen toimintarajoitteisten lasten ja nuorten parissa, mutta nykyisin keskityn hallinnollisiin ja organisaatioon liittyviin tehtäviin. Pidän myös tästä työstä. Annan mielelläni lisätietoa toiminnastamme.

    • Ota yhteyttä
    • Eliisa Uusihaka

      Yksikön johtaja, Mustasaari

    • puh:
      050 407 3483

    • Eliisa on toiminut Mustasaaren kuntoutusyksiköstä vastaavana työntekijänä ja fysioterapeuttina vuodesta 2004. Hän viihtyy hyvin työpöydän ääressä hallinnollisten tehtävien parissa, mutta haluaa ehdottomasti pitää myös neurologisen fysioterapian asiakkaansa. Useimmiten Eliisan löytää terapia-altaalta asiakkaidensa parista. Eliisalla on pitkä kokemus neurologisesta fysioterapiasta ja se sekä kuntoutustoiminta ovat edelleen lähellä hänen sydäntään. Kielitaito: suomi ja ruotsi

    • Ota yhteyttä