Folkhälsan on nyt sertifioidusti perheystävällinen - Folkhälsan
01 marraskuuta 2023

Folkhälsan on nyt sertifioidusti perheystävällinen

Folkhälsanille on 1.1.2023 myönnetty Perheystävällinen työpaikka -tunnus. Väestöliiton myöntämä tunnus osoittaa, että työpaikka kantaa sosiaalista vastuuta ja on sitoutunut tekemään työntekijöilleen mahdollisimman helpoksi perhe- ja työelämän yhdistämisen.

Kuvassa vasemmalta: Samfundet Folkhälsanin työhyvinvoinnin asiantuntija Mikaela Wiik, Samfundet ​Folkhälsanin HR-päällikkö Cecilia Ehrnrooth sekä Väestöliiton ohjelmapäällikkö Anna Kokko.

Vuodesta 2019 lähtien Folkhälsan on yhteistyössä Väestöliiton kanssa ottanut määrätietoisia askelia kohti yhä perheystävällisempää työympäristöä. Sertifiointiprosessi alussa työntekijät saivat vastata kyselyyn, jonka vastauksia on sittemmin käytetty pohjana kehitystyölle sertifiointia tavoitellessa. 

– Folkhälsanilla haluamme turvata henkilöstömme hyvinvoinnin ja työkyvyn, ja teemme sitä useiden eri panostusten kautta. Perheystävällinen työpaikka -tunnus on yksi tapa osoittaa, mitä teemme työhyvinvoinnin edistämiseksi. Pohjimmiltaan kyse on työntekijöiden erilaisten elämäntilanteiden huomioon ottamisesta, sanoo Samfundet Folkhälsanin henkilöstöpäällikkö Cecilia Ehrnrooth.

Perheystävällisyys ei rajoitu ainoastaan lapsiperheisiin, vaan se on laaja käsite, joka kattaa eri elämänvaiheet ja perhekokoonpanot. Yhteiset säännöt ja mahdollisuudet joustavuuteen työpaikalla sekä aktiivinen viestintä henkilöstölle ovat tärkeitä, jotta työpaikkaa voidaan pitää perheystävällisenä.

Konkreettisiin ohjeisiin ja toimenpiteisiin kuuluu muun muassa se, että työkuorma on kohtuullinen kollegoille myös silloin, kun toinen on lomalla, että on olemassa selkeä suunnitelma ja prosessi työhön paluuta varten pidemmän lomakauden jälkeen ja että etätyötä koskevat ohjeet ovat selkeät.

– On ollut hienoa seurata ja tukea Folkhälsanin aktiivista kehittämistyötä sekä todistaa saavutettuja kehittämistyön tuloksia. Onnittelemme lämpimästi Folkhälsania Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen saavuttamisesta, sanoo ohjelmapäällikkö Anna Kokko Väestöliitosta.

Ett barn håller en vuxen i handen.

 

Perheystävällisyys näkyy työpaikalla

Joustavuus työntekijöitä kohtaan on ollut käytäntö Folkhälsanilla jo pitkään. Yksikkötasolla perheystävällisyys näkyy esimerkiksi työvuorojen suunnittelussa.

- Teemme työtä sen eteen, että kaikilla työntekijöillä on hyvät edellytykset löytää tasapaino työn ja yksityiselämän välillä. Työntekijät otetaan mukaan työvuorojen suunnitteluun muun muassa toivomuslistan avulla, johon he voivat kirjoittaa toiveitaan. Voimme reagoida äkillisiin muutoksiin, kuten lääkärikäynteihin, muuttamalla työvuoroja. Perheystävällisyys on tärkeää työyhteisön hyvinvoinnin ja uusien työntekijöiden rekrytoinnin kannalta, sanoo Nicole af Björksten, joka työskentelee yksikönjohtajana Folkhälsanin seniorikodissa Helsingin Ruskeasuolla. 

- Minulle perheystävällisyys tarkoittaa sitä, että työnantaja huomioi ja kunnioittaa sitä, että joillekin työntekijöille lapset ovat ensisijaisen tärkeitä. Arjessa tämä näkyy esimerkiksi työvuorojen suunnittelussa sekä siinä, että työnantaja tarjoaa mahdollisuuden tehdä osa-aikatyötä. Lisäksi ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, kun jää kotiin hoitamaan sairastavaa lasta. Päävastuu siitä, että nämä asiat saadaan toimimaan, on lähitiimillä ja että sen sisällä löytyy ymmärrystä niitä kollegoita kohtaan, joilla on lapsia kotona, sanoo sairaanhoitaja Linda Victorzon Folkhälsan Ruskeasuon seniorikodista. 

Työ perheystävällisyyden puolesta jatkuu edelleen sertifioinnista huolimatta.  Perheystävällisyys on osa koko organisaation arkea ja sen prosesseja rekrytoinneista eläköitymisiin. 

- Jatkamme perheystävällisten ratkaisujen ja ohjeiden kehittämistä ja viestimme mitä ne tarkoittavat Folkhälsanin työntekijöille ja eri toiminnoille, Cecilia Ehrnrooth toteaa lopuksi.