Isä ja vauva

Vauvauinti

Vauvauinti on koko perheen yhteinen, rauhallinen hetki lämpimässä vedessä kahden koulutetun vauvauinninohjaajan luotsaamana.

Turvallisuus

Folkhälsan on järjestänyt vauvauintia Suomessa jo yli 25 vuoden ajan. Olemme alusta asti olleet mukana rakentamassa turvallista vauvauintia Suomessa.

Vauvauintiryhmiämme vetää kaksi koulutettua ohjaajaa, jotka valvovat ja opastavat vanhempia esim. sukelluksissa. Etenemme vauvan ehdoilla ja haluamme, että uintihetki on mahdollisimman mieluisa vauvalle.

Kaikki vauvauintipaikkamme ovat saaneet Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton myöntämän turvallisen vauvauintipaikan diplomin.

Ryhmämme

Vauvauinnin voi aloittaa, kun vauva on vähintään 3 kuukautta vanha ja painaa vähintään 5 kg. Vauvauintiryhmässä paikka varataan vauvalle ja kahdelle aikuiselle. Uintia voi tavallisesti jatkaa kahteen ikävuoteen saakka, mutta ikärajat voivat vaihdella alueittain.

Sisarusryhmissä voivat kaikki alle seitsemän vuotiaat sisarukset tulla mukaan. Tällöin paikka varataan lasten lisäksi myös kahdelle aikuiselle. Ryhmässä voi olla mukana siihen saakka kunnes nuorimmainen täyttää kaksi vuotta. Myös nämä ikärajat voivat vaihdella alueittain.

Ryhmämme ovat sekä kaksikielisiä (suomi ja ruotsi), että ruotsinkielisiä.

Ilmoittautuminen

Löydät uimapaikamme ilmoittautumissivulta.

Erityistarpeessa olevat lapset

Uinti on hyväksi erityistarpeessa olevalle lapselle ja siksi he menevät mahdollisen jonon ohi. Ennen uinnin aloittamista tulee teidän keskustella vauvauinnin soveltuvuudesta lääkärinne kanssa ja toimittaa meille lääkärintodistus siitä, että lapsenne voi aloittaa vauvauinnin.

Vauvauinti voi olla erityisen hyväksi lapsille, joilla on:

  • lonkkaongelmia
  • Downin syndrooma
  • myöhästynyt motorinen kehitys
  • aistien vajavaisuutta esim. sokeat lapset 

0 kommenttia aiheesta"Vauvauinti"

Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti

* pakollinen kenttä