Rintamaveteraanit

Folkhälsan järjestää kuntoutusta rintamaveteraaneille eri paikkakunnilla sekä laitoskuntoutuksena että päiväkuntoutuksena. Kuntoutusta järjestetään sotainvalideille, rintamaveteraaneille ja sotaleskille.

Vuoden 2009 alussa Suomessa oli noin 80 000 rintamaveteraania. Heistä noin 8 000 oli sotainvalideja. Folkhälsan järjestää ruotsinkielistä kuntoutusta kaikille rintamaveteraaneille, joiden kuntoutuksesta vastaa Valtionkonttori.

Kuntoutuksen sisältö

Veteraanit tai sotalesket osallistuvat kuntoutuksen aikana monenlaiseen toimintaan, esimerkiksi toimintakykytestiin, harjoitteluun, tasapainoharjoituksiin, voimisteluun, kuntosaliohjelmaan ja fysioterapiaan. Lisäksi heille tehdään lääketieteellinen arviointi ja heidän terveydentilansa ja mahdollinen avuntarpeensa kartoitetaan.

Kuntoutuksen tavoitteena on ylläpitää osallistujan toimintakykyä ja edistää sitä. Kannustamme veteraaneja myös fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin aktiviteetteihin, jotta he voivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Joissakin tapauksissa myös rintamaveteraanin puoliso voi osallistua kuntoutukseen, mikäli se on molempien puolisoiden yhteinen toive.

Kuntoutusta järjestetään Raaseporin Meltolassa, Folkhälsantalo Mustasaaressa ja Vöyrin Norrvallassa.

Tietoa Folkhälsanin kuntoutukseen hakemisesta.

Kuntoutuskurssit

Luettelosta löydät järjestämämme kuntoutuskurssit. Voit lajitella sarakkeet aakkosten perusteella.

Toiminta Kunta Paikka Aika
Veteraanikuntoutus RaaseporiMeltolan kuntoutus KarjaallaVeteraanikuntoutusta säännöllisesti
Sotainvalidien kuntoutus VöyriNorrvallaJatkuva toiminta
Rintamaveteraanien kuntoutus VöyriNorrvallaJatkuva toiminta