Samfundet Folkhälsan
Samfundet Folkhälsan on koko organisaation ydin, joka vastaa kaikkien osa-alueiden koordinoinnista.
Samfundet Folkhälsan vastaa tutkimuksesta, varallisuudenhoidosta, rakennushankkeista (esimerkiksi Folkhälsan-taloista), kehitystyöstä koko organisaatiossa sekä henkilöstöhallinnosta.
Samfundet Folkhälsanilla on myös vastuu henkilöstö- ja tukitoimista, kiinteistöhallinnosta ja IT-toimintojen koordinoinnista.
Myös Folkhälsanin tutkimuskeskus on osa Samfundet Folkhälsania.
Kuka johtaa Samfundet Folkhälsania?
Samfundet Folkhälsanin korkein päättävä elin koostuu kuudestakymmenestä työjäsenestä. Työjäsenet kokoontuvat yhdessä piirijärjestöjen edustajien kanssa kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä.
Samfundetin hallitus toimii korkeimpana vastuullisena elimenä. Samfundet Folkhälsan vastaa organisaation kokonaiskehityksestä, yhteisten tavoitteiden asettamisesta ja toimintaperiaatteista.
Samfundetin johtoon vuonna 2009 kuuluu toimitusjohtaja Stefan Mutanen ja johtoryhmä. Johtoryhmän jäseniä ovat Gun Eklund (Folkhälsan Syd Ab:n toimitusjohtaja), Viveca Hagmark (Folkhälsans förbund rf:n johtaja), Christer Holmström (Samfundetin talousjohtaja), Anna-Elina Lehesjoki (Folkhälsanin tutkimuskeskuksen johtaja) ja Markus Myllyoja (Folkhälsan Botnia Ab:n toimitusjohtaja).
Koko organisaation kehittäminenn
Folkhälsanin toimintaa on kehitetty järjestelmällisesti viiden vuoden ajan, ja tämä työ alkaa nyt kantaa hedelmää. Työssä on keskitytty toiminta-ajatukseen, entistä parempaan johtajuuteen, selkeisiin rakenteisiin, saavuttavissa oleviin tavoitteisiin, hyvään työnjakoon sekä määrätietoiseen seurantaan ja arviointiin.
Folkhälsanin terveyttä edistävän työn, tutkimuksen ja palvelutuotannon laadun on oltava todistettavissa. Laadulla on suuri merkitys kaikille niille, jotka ovat tavalla tai toisella tekemisissä Folkhälsanin kanssa.