Voimistelu ryhmässä on olennainen osa kuntoutusta.

Kuntoutukseen tyytyväisiä veteraaneja

Julkaistu 29. lokakuuta 2009

Älä jää paikoillesi istumaan

- Minun on yksinkertaisesti saatava niveliin liikettä. Liika istuskelu ei ole hyväksi, sanoo Lisa Holmberg, 92 vuotta.

- Ja jälkeenpäin kotona on aina helpompi olo, jos olen ollut fysioterapiassa ja voimisteluryhmässä, huomauttaa Else Holmström, 88 vuotta.

- Hartiat ja selkä ovat jäykät, koska olen istunut 60 vuotta kuorma-auton ratissa, toteaa Rainer Strandberg. Seura on tarpeen, jäin puoli vuotta sitten leskeksi, Olof Eklöf sanoo.

Tapaamme nämä kaikki kolme kypsään ikään ehtinyttä henkilöä ja lisäksi 85-vuotiaan Olof Eklöfin veteraanikuntoutuksessa Folkhälsan Raseborgin Meltolan yksikössä.

Kaikki neljä ovat olleet kuntoutuksessa aiemminkin, Norvallassa, Siuntiossa, Naantalissa, Porvoossa. Mutta Meltolassa oleva ryhmä pitää yhtä ja viihtyy yhdessä, mikä tuntuu tärkeältä. 

Lisa Holmbergin kotoa on vain kolme kilometriä Folkhälsan Raseborg Ab:n Meltolan kuntoutukseen. Hän kertoo asuneensa samalla paikalla 60 vuotta. Nyt hän saa ateriapalveluja kahdesti viikossa ja kerran viikossa hän matkaa Karjaan palvelutaloon.
- Täällä meistä on tullut kuin yksi suuri perhe, hän toteaa ilahtuneena.

Else Holmströmin mielestä kuntoutuksen vaikutus alkaa tuntua kunnolla vasta kun aikaa on hieman vierähtänyt. Siinä kuukauden tai kolmen viikon kuluttua olo alkaa tuntua paremmalta ja kroppa notkeammalta.
- Täällä on oikein hyviä ohjaajia ja fysioterapeutteja, meistä pidetään niin hyvää huolta, hän sanoo.

Kun tapaamme, meneillään ovat kuntoutusjakson päättäjäiset ja kahvitarjoilu on tavallista juhlavampi, kahvia, konjakkia ja täytekakkua, toden totta.

Tammisaaressa asuva Olof Eklöf kertoo juuri saaneensa parvekkeen siivotuksi talvikuntoon.
– Niin, ja imuroin koko asunnon. Miksi pöly näkyy selvemmin pienessä asunnossa? hän ihmettelee. Siihen minulla ei ole vastausta.
- Mutta, hän jatkaa. – Suomen nuoriso ei tiedä, mitä oikeastaan on elää vapaassa maassa. Me, kokonainen sukupolvi, uhrasimme ikävuotemme 18–21 Syvärillä, Tienhaarassa, Karjalan kannaksella. Kaatuneita sotilaita oli 80–90.000.

- Suurin lahja on, kun saa elää vapaassa maassa ja saa sanoa ja ajatella, mitä haluaa, Olof Eklöf sanoo päättäväisesti.

Yhdessäolo kuuluu veteraanikuntoutukseen

Folkhälsan Syd Ab:n kuntoutustoiminnan yksikönvastaava Kristina Björklund sanoo, että useimmilla kuntoutukseen tulevilla veteraaneilla on tuki- ja liikuntaelinten ongelmia.
- Päiväkuntoutuksessa, jossa viime ryhmämme oli kahtena päivänä viikossa kaikkiaan 10 päivää, käymme läpi yleisen terveydentilan. Jakson alussa ja lopussa on lääkärin tutkimus. Samoin alussa ja lopussa sairaanhoitaja ja fysioterapeutti tutkivat asiakkaan.

- Teemme erityisesti tasapainoa parantavia ja tuki- ja liikuntaelimiä vahvistavia harjoituksia. Käymme pari kertaa kuntosalilla, meillä on ryhmävoimistelua, yksilöllisiä hoitoja, fysioterapiaa ja jalkahoitoa.
- Jaamme kurssijakson teemapäiviin. Yhden päivän teemana voi olla esimerkiksi muisti ja silloin pelaamme muistipelejä ja puhumme dementiasta, toisen päivän teemana taas voi olla vaikkapa ikäihmisten liikunta. 
- Mutta kaikkein tärkeintä ovat kuitenkin sosiaaliset kontaktit, Kristina Björklund sanoo.
- Kun moni elää yksin ja syö aina yksin, niin täällä kuntoutuksessa näemme nyt, kuinka tärkeää on saada puhua jonkun kanssa. On hienoa, kun ryhmä todella muotoutuu ryhmäksi ja ryhmän jäsenet ottavat yhteyttä toisiinsa myös jälkeenpäin. Else Holmström, Rainer Strandberg Hangosta ja Lisa Holmberg viihtyvät hyvin yhdessä.

0 kommenttia aiheesta"Kuntoutukseen tyytyväisiä veteraaneja"

Kirjoita kommentti
Kirjoita kommentti

* pakollinen kenttä